Alppivaellus kesällä 2023

Vaajan Valppaat järjestää alppivaelluksen kesällä 2023. Jokainen viimeistään 2007 syntynyt on lämpimästi tervetullut mukaan. Reissua rahoitetaan talkoilla, joita pidetään jo vuoden 2022 aikana.

Juuri sinulla olisi ensi kesänä mahdollisuus lähteä vaeltamaan Alpeille!

Ai miksikö?
– Tällaista mahdollisuutta ei tarjota nenän eteen ihan joka päivä! Nyt lippukunnassa on kuitenkin tehty päätös vaelluksen järjestämisestä. Haemme lisää loistavaa porukkaa suunnittelemaan vaellusta kanssamme.


Mitä tämä sitten vaatii minulta?
– Ulkomaanvaellukselle lähteminen on aivan eri juttu kuin pikku kävelylenkki lähimetsässä. Vaelluksen suunnittelu, varainkeruu ja muu ajatustyön tekeminen alkavat jo tänä syksynä. Haluammehan tietenkin, että kaikki pääsevät mukaan vaellukselle ja vielä saavat kokea ikimuistoisia hetkiä.

Alppivaellukselle lähteminen ei ole edullisinta hommaa. Matkakulujen määrä on huomattavan paljon suurempi kuin Keski-Suomeen suuntautuvissa reissuissa, koska nyt matkaamme Suomen ulkopuolelle.

Osallistumismaksun pienentämiseksi lippukunta järjestää syksyn mittaan useita talkoita, joilla reissua rahoitetaan. Odotamme, että jokainen vaellukselle haluava osallistuu talkootyöllä toteutettavaan varojen keräämiseen, jolla mahdollistamme vaellukselle osallistumisen mahdollisimman monelle.


ENSIMMÄISET TALKOOT OVAT JO TÄNÄ LAUANTAINA!

Vaajan Valppaat talkoilevat Vaajakosken kohinoilla lauantaina 13.8. Tarkoituksena on myydä makkaraa ja mehua sekä huolehtia ensiavusta lauantain ajan.

Tapahtuman kokonaiskesto on klo 10-24, mutta voit tulla paikalle myös osaksi aikaa! Ilmoitathan osallistumisaikamahdollisuutesi lisätiedot-kentässä lomakkeen lopussa, jos et pysty osallistumaan koko tapahtuman ajan.

Ilmoittaudu mukaan talkoisiin vaikka heti osoitteessa kuksaan.fi/52988 ja tule mukaan kerryttämään varoja alppivaellukselle!


VAELLUKSEN ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN ON KÄYNNISSÄ
Alla olevan linkin takaa löytyvällä lomakkeella voit ennakkoilmoittautua kesällä 2023 järjestettävälle vaellukselle. Ilmoittautuminen ei ole sitova, mutta toivomme, että ilmoittauduttuasi olet lähtökohtaisesti osallistumassa vaellukselle. Toki poiskin voi jättäytyä vielä myöhemmässä vaiheessa. Kun olet ilmoittautunut, oletamme, että osallistut talkoisiin.

Vaellus ei tule oikeasti olemaan kuukauden mittainen, vaikka ilmoittautumislomakkeen päivämäärät niin antavatkin ymmärtää. Tarkempi ajankohta lyödään lukkoon yhdessä myöhemmin.

kuksaan.fi/52997

Ennakkoilmoittautuminen päättyy 30.10.2022.


LIITY VAELLUKSEEN LIITTYVÄÄN WHATSAPP-RYHMÄÄN
Vaellusinfot ja -keskustelut käydään WhatsApp-ryhmässä, johon voit liittyä osoitteessa https://chat.whatsapp.com/HlNRSes0AHHL8Xd0bFQRhz. Ryhmään liittyminenkään ei sido mihinkään, mutta ryhmään liityttyäsi oletamme, että aiot osallistua talkoisiin vaelluksen järjestämiseksi.


TÄRKEÄÄ: Vaellukselle voivat osallistua viimeistään vuonna 2007 syntyneet henkilöt. Varsinainen vaelluksen ilmoittautuminen alkaa myöhemmin ja tiedotamme siitä erikseen. Jotta voit ilmoittautua vaellukselle lopullisesti, partion jäsenmaksusi tulee olla maksettu. Muuten et valitettavasti voi osallistua vaellukselle.


yt. Emil Lauronen
[email protected]

Jakelu: Viimeistään 31.12.2007 syntyneet Vaajan Valppaiden jäsenet ja jäsenten huoltajat.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on pinterest
Pinterest