Aikuisena partioon
” Aikuinen on partiossa vapaaehtoistoiminnan mahdollistaja. Aikuinen on myös partiossa harrastaja ja uuden oppija.”
Partio on edullinen ja kasvattava harrastus, jota voi harrastaa yhdessä lapsesi kanssa. Aikuinen on partiossa vapaaehtoistoiminnan mahdollistaja.
Aikuinen on myös partiossa harrastaja ja uuden oppija. Toisen aikuisen kanssa rinnalla kulkien voi aikuisenakin oppia partiolaiseksi ja päästä ihanan harrastuksen pariin.
Aikuisille on pieniä avustushommia puun hakkaamisesta kuljetustehtäviin ja kahvin keittoon. Aikaa enemmän vie ryhmän johtajuus ja muut pestit. Ole rohkeasti yhteydessä lippukunnanjohtajaan ja suunnitellaan sinulle itsellesi sopiva partiopesti, joka auttaa kaikkia partiolaisia lippukunnassa aina paljon.
Vaajan Valppaiden toiminassa on mukana paljon aikuisia johtajia. Aikuisten kesken jaettu vastuunkantaminen helpottaa tehtäviin sitoutumista ja niistä suoriutumista. Myös aikuisille on tarjolla partiokursseja partiotaitojen ja -arvojen kehittämiseksi.
Partiossa aikuiset ovat mahdollistajia. Aikuisten tuella lapsilla ja nuorilla on mahdollista kasvaa partion tavoitteiden mukaisesti vastuullisiksi aikuisiksi monimuolisisa taitoja oppien ja rikastuttavia elämyksiä kokien.