Pestihaku

Valppaissa auki olevat pestit

Lippukunta Vaajan Valppaat Vaajakoskelta hakee innokkaita aikuisia ja nuoria seuraaviin pesteihin eli partion vapaaehtoistehtäviin. Lähde sinäkin mukaan Suomen suurimpaan nuorisojärjestöön! “Älä kasva aikuiseksi kasva partiolaiseksi!”



Luotsi (12–17-vuotiaiden ryhmänjohtaja)

Vaatimukset: 

  • vähintään 18 vuoden ikä

  • Jonkinlainen kokemus nuorista

Sisältö:

  • Vastaa ryhmän toiminnasta jossa on 10–20 nuorta 

  • kesto: syksy; mieluusti myös kevät 

  • Tehtävänä on yhdessä nuorten kanssa suunnitella ja toteuttaa partio ohjelmaa 

  • Valmis ohjelma löytyy netistä, ja sen tulkintaan saa apua

  • Kokoontuminen on kerran viikossa maanantaina tai tiistaina 1,5h

  • Aikaa kuluu kokoontumisen lisäksi ohjelman suunnitteluun ja valmistelemiseen noin 1h/viikko. Lisäksi syksyllä yksittäinen suunnittelupalaveri.

  • Aina on kaksi johtajaa, joten yksin ei tarvitse selvitä 



Akela (7–9-vuotiaiden ryhmänjohtaja)

Vaatimukset: 

  • vähintään 18 vuoden ikä

  • Jonkinlainen kokemus lapsista

Sisältö:

  • Vastaa 10–20 lapsen ryhmän toiminnasta 

  • kesto: syksy; mieluusti myös kevät 

  • Suunnitella ja toteuttaa sudenpentujen ohjelmaa

  • Valmis ohjelma löytyy netistä, ja sen tulkintaa saa apua

  • Kokoontuminen on kerran viikossa torstaina 2 x 1h

  • Aikaa kuluu kokoontumisen lisäksi ohjelman suunnitteluun ja valmistelemiseen noin 1 h/viikko. Lisäksi syksyllä yksittäinen suunnittelupalaveri.

  • Aina on kaksi johtajaa, joten yksin ei tarvitse selvitä 

 

Sampo (10-11-vuotiaiden ryhmänjohtaja)

Vaatimukset: 

  • vähintään 18 vuoden ikä

  • Jonkinlainen kokemus lapsista/nuorista

Sisältö:

  • Vastaa ryhmän toiminnasta jossa on 10–20 nuorta 

  • kesto: syksy; mieluusti myös kevät 

  • Tehtävänä on yhdessä nuorten kanssa suunnitella ja toteuttaa partio ohjelmaa 

  • Valmis ohjelma löytyy netistä, ja sen tulkintaa saa apua

  • Kokoontuminen on kerran viikossa torstaina 1,25 h

  • Aikaa kuluu kokoontumisen lisäksi ohjelman suunnitteluun ja valmistelemiseen noin 1 h/viikko. Lisäksi syksyllä yksittäinen suunnittelupalaveri.

  • Aina on kaksi johtajaa, joten yksin ei tarvitse selvitä 



Ryhmän apuhoitaja

Vaatimukset: 

  • n. (12)15–17 vuoden ikä 

  • innokas mieli

Sisältö: 

  • toimii lasten ryhmässä, jossa on noin 10–15 7-12-vuotiasta lasta

  • Kesto: syksy; mieluusti myös kevät

  • toimii ryhmän johtajien apuna

  • suunnittelee ja toteuttaa ryhmän ohjelmaa oman taitotason ja innokkuuden mukaan  

  • Ryhmän kokoontuminen kerran viikossa sekä noin 1 h/viikko suunnitteluun ja valmistelemiseen. Lisäksi syksyllä yksittäinen suunnittelupalaveri. 

  • Ryhmässä on muitakin johtajia, eli yksin ei tarvitse toimia. 

  • Ryhmävaihtoehtoja: keskiviikkona 17.45–18.45 (9–vuotiaat), keskiviikkona 18-19.15 (10–vuotiaat), torstaina 17.30-18.30 (8–vuotiaat), torstaina 18.30-19.30 (7–vuotiaat) ja torstaina 17.45-19 (11–vuotiaat)

 

Tukeva aikuinen

Vaatimukset: 

  • Vähintään 22 vuoden ikä

Sisältö: 

  • On mukana jonkun ryhmän toiminnassa ja tarvittaessa auttaa sen ohjelmassa. Voi toimia esimerkiksi jollain viikkokerran rastilla lukemassa ohjeita pienille. 

  • Pystyy tarvittaessa ottamaan enemmän vastuuta ryhmän kokoontumiskerrasta johtajan ollessa esim. sairaana. 

  • Aikaa vie kyseisen ryhmän viikkokokoontumisten ajan eli noin 1–1,5 h viikossa.

 

Vanhempainvartionjohtaja

Vaatimukset:

  • Vähintään 22 vuoden ikä

  • Organisointikyky

Sisältö: 

  • Organisoi vanhempainvartiolle tulevia tehtäviä. 

  • Esimerkiksi: huolehtii vappusiman tekemisestä ja myynnistä niin, että tekijöitä ja myyjiä on tarpeeksi. Itse ei tarvitse tehdä – täytyy vain huolehtia, että joku tekee. 

  • Tehtävät, mitä pitäisi tehdä, annetaan valmiiksi, eli niitä ei tarvitse keksiä. 

  • Aikaa kuluu epätasaisesti vuodessa, mutta lähinnä viestintää ja organisointia. Arviolta noin 1–2 h kuukaudessa. 

 

Retkiaikuinen/johtaja

Vaatimukset: 

  • vähintään 15 vuoden ikä 

  • mahdollisuus osallistua retkille tai niiden suunnitteluun

Sisältö: 

  • Osallistuu viikonloppuretkille ja/tai niiden suunnitteluun. 

  • On osana porukkaa ja auttaa siellä missä tarvitaan. Esim. retken ruokien valmistamisessa, ohjelman toteuttamisessa, uinnin valvonnassa….

  • Yhteen retkeen liittyen kuluu aikaa yksi viikonloppu + mahdollisesti 1–2 suunnittelutapaamista. 

 

 

Kalenteritonttu 

Vaatimukset: 

  • Vähintää 18 vuoden ikä

  • Osaa käsitellä suurempia projekteja/varaikeruuta

Sisältö: 

  • Tiedottaa kalenterimyynnin käytänteistä, ajasta ynnä muusta. (Valmis pohja olemassa).

  • Kokoaa ja huolehtii kalenterien myynnin raameista, kalentereiden hakemisesta partiotoimistolta ja niiden tilityksen toteutumisesta yhdessä taloudenhoitajan kanssa. 

  • Järjestää yhteisen kalenterinmyyntitapahtuman. 

  • Aikaa kuluu kalenterinmyyntiaikana (lokakuusta joulukuun alkuun)  alku noin 1–2 h/viikko.



Perhepartion johtaja/johtajaperhe

Vaatimukset: 

  • Vähintää 18 vuoden ikä

  • organisointikykyä

  • Innokasta mieltä

Sisältö: 

  • Perhepartiossa perinteisesti toimintaan osallistuvat perheet suunnittelevat vuorotellen kerran ohjelman. 

  • Johtajan tehtävänä on auttaa ja tukea suunnittelua sekä olla kokonaisvastuussa ryhmän toiminnasta, eli esimerkiksi siitä, milloin kerrat pidetään.

  • Tarvittaessa olla yhteydessä lippukuntaan esim. tilojen varaamisen tai muun tavaran tarpeen osalta. 

  • Saa käyttöönsä perhepartion sähköpostin, jonka kautta esim. uudet perheet ovat yhteydessä. 

  • Osallistuu perhepartion kuukausittaisiin tapaamisiin. 

  • Aikaa kuluu kuukausittainen tapaaminen yleensä la tai su ja suunnitteluaika noin 1 h/viikko sekä viestintää noin 1 h/kuukausi. 

 

Löytyikö listasta kiinnostava pesti? Mahtavaa! Laita minulle viestiä niin neuvon eteenpäin. 

 

Ronja Makkonen

Pestijohtaja

 

[email protected] 

 
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest