Sudenpentujen ja seikkailijoiden kilpailu 13.5. Jyväskylässä

Partiopiirimme Järvi-Suomen Partiolaiset järjestää aiempien vuosien tapaan partiotaitokilpailun keväällä. Tänä vuonna Vaajan Valppailla on erityisen hyvä mahdollisuus päästä kisaamaan, koska kilpailu järjestetään Jyväskylässä - siis aivan lähellämme.

Partiopiirimme Järvi-Suomen Partiolaiset järjestää aiempien vuosien tapaan partiotaitokilpailun keväällä. Tänä vuonna Vaajan Valppailla on erityisen hyvä mahdollisuus päästä kisaamaan, koska kilpailu järjestetään Jyväskylässä – siis aivan lähellämme.

Oleellinen kilpailuinfo kootaan tähän artikkeliin.

Ovatko partiotaitokilpailut sinulle uusi asia? Jos ovat, kannattaa lukea sivun alaosassa olevat tekstit, joissa partiotaitokilpailuja esitellään lyhyesti.

Kilpailun perustiedot

Tapahtuman nimi: Löytöretki – Sudenpentujen ja seikkailijoiden kilpailu
Aika: 13.5.2023 n. klo 9–15
Paikka: Jyväskylä

Saammeko esitellä: tässä on Elmo Elokivi. Hän on innokas löytöretkeilijä ja partiolainen. Elmo tykkää seikkailla oli sitten suomalaisessa metsässä, maailmalla tai omassa mielikuvitusmaailmassa.

Kootkaa siis joukkue ja tulkaa mukaan kisoihin selvittämään millaisen löytöretken Elmo tällä kertaa tekee. Tervetuloa!

Huomioitavaa: Kilpailureitin pituus on noin 5 kilometriä.


Kilpailuun osallistuminen

Jokainen Vaajan Valppaat ry:n jäsen, joka on maksanut Suomen Partiolaisten jäsenmaksun, voi osallistua kilpailuun. Kilpailu on osallistujalle matkoja ja omia eväitä lukuun ottamatta maksuton. Lippukunta maksaa osallistujien osallistumismaksut.

Tavoitteena on, että kaikki lippukuntamme sudenpennut ja seikkailijat osallistuvat kilpailuun.

Kilpailuun osallistutaan muutaman hengen ryhmissä, joita kutsutaan pentueiksi (sudenpennut) tai vartioksi (seikkailijat). Pentueen koko on 4–8 sudenpentua. Vartion koko on 4–6 seikkailijaa.

Kun lippukuntakohtainen ilmoittautuminen (ks. ohjeet sivun alaosassa) on päättynyt, kokoamme pentueet ja vartiot ja ilmoitamme ne piirille.

Jokaiselle kilpailuun osallistuvalle pentueelle ja vartiolle perustetaan oma Whatsapp-ryhmä. Ilmoittautumislomakkeella kysytään lupaa osallistujan ja/tai hänen huoltajansa liittämiseksi ryhmään.


Kilpailun saattajat

Pentue (sudenpennut)

Pentueen, eli kilpailuun osallistuvan sudenpenturyhmän, mukana on oltava saattaja.
Saattajan tulee olla 15 vuotta täyttänyt.

Saattajana voi toimia kuka vain, esimerkiksi osallistujan huoltaja. Saattajalla ei tarvitse olla aikaisempaa partiokokemusta tai Suomen Partiolaisten jäsenmaksua maksettuna.
Jos huoltaja on käytettävissä saattajana, pyydämme ilmoittamaan sen ilmoittautumislomakkeella sille varatussa kohdassa.

Lippukunta maksaa saattajan osallistumismaksun.

Vartio (seikkailijat)

Vartion, eli kilpailuun osallistuvan seikkailijaryhmän, mukana saa olla saattaja.
Saattajan tulee olla 15 vuotta täyttänyt.

Saattajana voi toimia kuka vain, esimerkiksi osallistujan huoltaja. Saattajalla ei tarvitse olla aikaisempaa partiokokemusta tai Suomen Partiolaisten jäsenmaksua maksettuna.
Jos huoltaja on käytettävissä saattajana, pyydämme ilmoittamaan sen ilmoittautumislomakkeella sille varatussa kohdassa.

Lippukunta maksaa saattajan osallistumismaksun.


Vaajan Valppaiden ilmoittautuminen

Vaajan Valppaat ilmoittautuvat kilpailuun omalla lomakkeellaan. Ilmoittautumisaikaa on 8.4.2023 klo 23.59 saakka.
Pääset ilmoittautumislomakkeelle tästä linkistä.

Huomioitavaa:
  • Kilpailuun voi osallistua vain, jos partion vuoden 2023 jäsenmaksu on maksettu. Järjestelmä estää ilmoittautumisen, jos jäsenmaksua ei ole maksettu.
  • Vain huoltaja voi ilmoittaa alaikäisen partiolaisen tapahtumaan. Huoltajan tulee kirjautua ilmoittautumislomakkeelle omalla tunnuksellaan. Tarvittaessa (esim. jos tunnus on hukassa) ottakaa yhteys [email protected].
  • Lue huolellisesti kaikki lomakkeella olevat ohjeet ja toimi niiden mukaisesti.
  • Muista lähettää lomake.


Tarkemmat tiedot kilpailuun osallistumisesta (varusteluettelo yms.)

Piiri toimittaa tarkemmat tiedot vartion saattajalle ilmoittautumisajan päätyttyä. Tiedot kootaan niiden saamisen jälkeen myös tälle sivulle.


Yleistietoa partiotaitokilpailuista

Sudenpentukilpailu
Sudenpentukilpailu toteutetaan leikkimielisenä tehtäväratana, jonka sudenpennut kulkevat pentueensa kanssa. Jokaisella pentueella on mukanaan myös aikuinen saattaja, joka ei kuitenkaan osallistu tehtävien tekemiseen. Pentueet järjestetään paremmuusjärjestykseen tehtävistä saatujen pisteiden mukaisesti. Kilpailussa sudenpennut pääsevät testaamaan vuoden aikana opittuja taitoja ja oppivat liikkumaan luonnossa.

Seikkailijakilpailu
Seikkailijoille tarkoitettu kilpailu kestää yhden päivän. Päivän aikana seikkailijat kiertävät helpohkon radan, jonka varrella on tehtäviä. Seikkailijavartiolla saa olla mukana vähintään 15-vuotias saattaja, joka ei kuitenkaan osallistu tehtävien tekoon. Tavoitteena on, että seikkailija oppii toimimaan ryhmässä ja oppii yhdessä tekemisen merkityksen.

Lisätiedot Vaajan Valppaiden osalta: Emil Lauronen, [email protected]

Voit lähettää kysymyksesi myös alla olevalla lomakkeella.
Jos haluat, että vastaan sinulle sähköpostitse, lisää nimesi ja sähköpostiosoitteesi. Muussa tapauksessa lisään vastauksen tälle sivulle.

Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest